Kun ensimmäistä kertaa puhuin julkisesti hiekkalaatikon reunalla ajatuksesta rakentaa oma talo maalle, sain heti napakkaa palautetta eräältä kanssaäidiltä. Hänen mukaansa kerrostalo oli ainut ihmisen asuinpaikka ja omakotitalot olivat koko elämän kestäviä pakkotyöleirejä. Nuo sanat jäivät pyörimään ajatuksiini ja sieltä ne jälleen kumpusivat tänään esille huojuessani puolivalmiin parvekkeen ainuiden kiinnitettyjen lankkujen päällä maalaamassa valkoisia ikkunanpuitteita.
Olemme asuneet tässä talossa nyt hieman reilun vuoden. Muutettaessa talossa oli vastassa betonilattia, kahta kerrosta yhdisti kapeat alumiiniportaat ja -mikä mukavinta- talossa ei ollut toimivaa vesi-ja viemärijärjestelmää. Sinne minä raahasin kahden pienen lapseni kanssa viherkasveja ja ummistin urheasti silmäni kaikilta taloalkion puutteilta. Keräsin pihalta päivänkakkaroita ja lämmitin mikroruokaa, vakuuttelin kaikille, ettei rakennusaika ollut millään tavalla vaikuttanut onnellisuusasteeseeni eivätkä pienet puutteet minua millään tavalla häirinneet. Näin jälkikäteen ajatellen nuo pari pahinta rakennuskuukautta ovat olleet kevyesti paskimmat ajat koko parisuhteeni aikana.
Mieheni on tosi mainio nikkari. Hänen ansiostaan projektista on säästetty sievoinen summa ja minusta on oikeastikin ollut ihana nähdä kodin muokkautuvan pikkuhiljaa juuri sellaiseksi kuin sen haluamme.Pahaksi onneksi aamusta iltaan rakentelu ja kaikkien lomien peruuttaminen tuntuu tuovan ihmisistä esille ne kaikkein pahimmat puolet. Minä muutuin huumorintajuttomaksi murjottajaksi ja miehestä tuli karjuva leijona. Kaiken tämän keskelle saimme vieraita, joita talo oli täynnä koko kesän ja parisuhde vikisi surkeuttaan jossakin lautakasojen takana.
En yhtään ihmettele, miksi taloprojektit ajavat ihmisiä avioeroihin. Jos rakentelun pystyy pitämään maltillisessa vauhdissa, se on pelkästään mukavaa. Maltillisuus tuppaa kuitenkin liian helposti unohtumaan, kun pihalle kipataan kaksi täysperävaunullista multaa ja ajatuskuplassa valtavien läjien vieressä siintää pehmeän vehreä nurmikko. Eikä kestä montaakaan tuntia kunnes multakasoja lapioi raivokkaasti yksi karjuva leijona ja yksi totinen murjottaja.