Tänään olen miettinyt rajoja ja ennen kaikkea niiden puutetta.
Penikat olivat tunnilla poikkeuksellisen riehakkaita ja huomasin, että syksyn superpuhti, jonka voimilla tämä työ joka vuosi alkaa, on ruvennut uhkaavasti hiipumaan. Istuin pulpetilla ja annoin mukeloitten olla. Kaivelin kynnen alta edellistunnilla sinne hankkimiani ojan pohjasedimentejä ja mietin, että millä herkkupalalla itseni palkitsisin päivän kauhulounaan (lue: hernekeiton) jälkeen. Siinähän ne sitten mölisivät eivätkä edes huomanneet, että jokin niinkin merkitsemätön pikkuseikka kuin opetus puuttui oppitunnilta. Jossakin vaiheessa eturivin poika kysyi, että itkenkö minä ja ilokseni pystyin antamaan hänelle kieltävän vastauksen. Se tunnetila oli kyllä ihan puhtaasti se v-alkuinen juttu.
Se oli päivän ensimmäinen kokonaan puuttuva raja. Penikat penteleet eivät tajua, että keskusteleva ja rento ilmapiiri muuttuu tietyn pisteen ylittyessä silkaksi kaaokseksi. Samoin he eivät tajua, että hyvä läppä muuttuu tosi huonoksi läpäksi toistettuna 45minuutin ajan. Eivätkä ne myöskään ymmärrä, minkä verran omia henkilökohtaisia asioitaan voi paljastaa ihan mukavalle aikuiselle, joka nyt vaan sattuu samalla olemaan oma luokanvalvoja. Siinä missä tuo raja puuttuu penikoilta, se tuntuu kyllä sitäkin voimakkaampana minun päässä. Sen lähestymisen tietää ja sen ylittyminen purkautuu yleensä ulos raivopäisenä huutona, uhkailuna ja tiuskimisena. Lisäksi minun mielestäni meidän työehtosopimukseen pitäisi lisätä kohta, joka sallii kirosanojen käytön näissä rajatapauksissa.
Toinen raja ei tänään ylittynyt ja täällä vakoilevalle Herra Y:lle todettakoon, ettei koskaan ylitykään. Meillä on töissä mahtava pöytäseurue, jossa kokonaishenkilökunnasta poiketen on varsin tasalukuinen sukupuolijakauma. Se tuo keskusteluihin aina kaksi erilaista näkökulmaa ja varsinkin loppuviikkojen välituntiläppä hiipii usein todella mauttomien kaksimielisyyksien puolelle. Tänään juttelimme alkaneesta BB:stä ja siitä, miten viime vuotisessa versiossa se yksi tyyppi julisti jatkuvasti rakkauttaan kotona odottelevaa kihlattuaan kohtaan -ja kaikissa bileissä pussaili ja himoitsi ihan jotakin muuta tyttöä. Meidän pöydän miesseurue hekotteli tähän ainakin osin tosissaan, että mitäs ihmeellistä tuossa nyt sitten on. Että ihan normaali käytäntö kuulemma. No, joku raja. Ihan turha tulla minulle sitten valittamaan, että oma avioliitto ei tunnu ihanalta, jos ei sen eteen tuota enempää viitsi vaivaa nähdä. Limat pidetään perheen sisällä, kyllä se vaan näin on.