2019-10-21T06:00:00+03:00 Blog Integration Feed Generator https://meppis.vuodatus.net/ meppis https://meppis.vuodatus.net/

Pojillani on siis pystyssäpitoaine melko vähissä. Kaatuilua edesauttaa myös se tosiasia, että perheessäni tämä kesä on myös ensimmäinen skeittiramppikesä ja vammat polvissa, kämmenissä ja kyynärissä ovat asiaankuuluvat. Joojoo. On meillä olemassa ne suojat juuri noihin kyseisiiin paikkoihin. Ja kypärätkin löytyy, mutta tervetuloa vaan pakottamaan ne lasteni ylle, jos haasteita kaipaatte. Ja joojoo: kyllä minun omakin auktoriteettini riittäisi tuohon pakottamiseen, mutta kun minä en oikeasti pidä asfaltti-ihottumaa kuolettavana sairautena. Omat polveni ovat tänäkin päivänä järkyttävän arpikududoksen valtaamat muistona lapsuuden temmellyskesistä  (ja itse kaaduin aina hiekalle, jolloin ihon alle pakkautui kaupanpäällisinä myös läjä pikkukiviä). Joku palstanpitäjä kirjoitti sen kerran mielestäni tosi osuvasti: kun omassa lapsuudessa hengenlähtö oli joka päivä hiuskarvan varassa, niin nykylasten suurin trauma on ihon jääminen pyöräilykypärän klipsun väliin. Tuota minä en omille lapsilleni halua.

Yhden heikkouden -tai tässä tapauksessa käyttäisin kyllä sanaa järkevyyden- olen kyllä itsestäni löytänyt. Pelkään niin paljon lasteni hukkumista, että saan lähes paniikkikohtauksen, jos he menevät lähellekään satamaa ilman pelastusliivejä. Tämä on joku ihme jäänne savolaisen maakravun synnyinhistoriasta, meilläpäin kun järvet tuppasivat olemaan niin matalia, etttä niihin sai ihan tosissaan yrittää hukuttautua sitä halutessaan. Lisäksi en tosiaankaan luota omiin pelastajantaitoihini, vaan tiedän, että minä en saa ketään satama-altaan pohjasta ylös. Siinä hommassa ei paljon laastaripaketti auta.

Tähän listaan lisään itselleni muistoksi vielä kesän toistaiseksi omituisimman lapsivamman. Eilen Viuhti onnistui nimittäin työntämään peukalonsa metallisen puistonpenkin ritilöiden väliin niin, ettei poikaa meinattu saada enää ollenkaan irti penkistä. Tilanne oli kaikesta itkusta ja parusta huolimatta jo silloin tosi koominen ja en usko, että se olisi voinut kellekään muulle edes tapahtua, kuin meidän Vili Viuhtiselle. Onneksi ja avuksi tilanteeseen löytyi sattumankaupalla äipän magic-käsilaukusta (sieltä laastareiden vierestä) juuri ostettu pullo body shopin hierontaöljyä, jolla onnistuin liukastamaan pikkupeukaloa sen verran, että se saatiin nykäistyä irti puistonpenkistä.

En muista, milloin olisin tuntenut niin pakahduttavaa rakkauden tunnetta, kuin tuon tapahtumaan jälkeen, kun itkuinen kolmevuotias pitelee peukkuaan ja katsoo suoraan silmiin: "äiti, voitaisko nyt halata?"
]]>

2008-06-17T16:09:00+03:00 2019-10-21T05:59:20+03:00 https://meppis.vuodatus.net/lue/2008/06/laastarikesa meppis https://meppis.vuodatus.net/

Vuosi on ollut elämäni kummallisin. Olen tehnyt tyhmyyttä, järkeviä päätöksiä, täysin merkityksettömiä valintoja ja purjehtinut näiden välillä kaikissa mahdollisissa tunnetiloissa. Lyhyesti voisin sanoa, että käytin avioliittoni ehkä pahimmassa kuopassaan, meinasin kuolla talven liian pitkiin työrupeamiin ja aloin odottaa kolmatta ja varmaan myös viimeistä biologista lastani. Tiuhti ja Viuhti kasvoivat talven aikana hirveästi ja jopa Viuhti on näyttänyt merkkejä jonkinlaisen älykkyyden syntymisestä aivokuorilleen. Elokuun lopussa pojat saavat pikkuveljen, olkoon hän nyt sitten tässä vaiheessa vaikka Tuutikki. Lapsen tekonimi on virallisesti edelleen Thelma, koska jollakin alitajuisella tasolla ehkä kuitenkin toivoimme herra Y:n kanssa saavamme lapsikatraan päätteeksi tytön. Olisi ollut jotenkin mielenkiintoista nähdä, onko eri sukupuolia erilaista hoitaa ja kasvattaa. Ultrassa mitään ei kuitenkaan jäänyt arvailujen varaan, sen verran selkeästi kuvissa killuivat pikkuruiset kivekset jalkojen välissä. Ja näin jälkeenpäin sanoen, en ole ikinä ollut niin iloinen kuin tuossa ultrassa, nauroimme herra Y:n kanssa niin, että lapsivedet tekivät hyökyaaltoja; tottakai meille tulee poika!

Nyt olen siis paksu kuin virtahepo. Ärsyttää se, etten osaa nauttia raskaudesta vaan oma ulkonäkö tuntuu vastenmieliseltä ja ennen kaikkea hankalalta. Ja tällä en suinkaan tarkoita sitä, että tuntisin negatiivisiä tunteita lastani kohtaan, vaan ainoastaan kyllästymistä tähän odottamiseen. Eräs kollegani puki sen sanoiksi juuri kuten tarkoitan: jokaisen raskauden myötä pitäisi oikeastaan saada oikeus yhden kuukauden lyhenemiseen raskausajasta. Tämä raskaus menisi siis ohi pari kuukautta vähemmällä paksuudella, mistä olisin tosi onnellinen.


]]>

2008-06-04T21:22:00+03:00 2019-10-21T05:59:22+03:00 https://meppis.vuodatus.net/lue/2008/06/omituinen-vuosi meppis https://meppis.vuodatus.net/

Tämä pimeämpi puoli onkin sitten ihan takapuolen tuntumasta.
Olen järjettömän väsynyt. Työt pursuavat totaalisesti yli hallinnanrajojeni ja perheelle ei kertakaikkiaan ole tarpeeksi aikaa. Minulla on tänä vuonna 31,5 viikkotuntia, mikä tarkoittaa siis 8,5 ylityötuntia joka viikko koko vuoden ajan. Nuo vielä menisivät, mutta kun tuon lisäksi pitäisi oikeasti ehtiä viettää aikaa niiden nuorten kanssa. Pitäisi ehtiä hymyillä ja kuunnella ja kannustaa ja rajoittaa. Pitäisi ehtiä raportoida koteihin ja tarjota olkapäätä sinnekin päin silloin kun väsyneellä äidillä ei kertakaikkeen ole ketään muuta kelle itkeä. Olen saanut ihanaa kiitosta välittämisestä ja kyllähän tuolla palautteella aina saa itselleen lisää voimaa, sen myönnän. Mutta mikään kiitos ei poista sitä tosiasiaa, että kun istun työpäivän jälkeen autoon, minulla surisee päässä ja tuntuu melkein siltä, että voisin pyörtyä siihen paikkaan pieneksi hetkeksi.
Kotona on onneksi ihan totaalisen toinen maailma. Lapset ovat niin ihania, että melkein pakahdun rakkaudesta, kun niitä katselen. Kotona yritän jättää työt kokonaan mielestäni ja keskittyä vain poikiin. Ihme kyllä, yleensä voimat riittävät ihan hyvin koko illan puuhailuun, mutta jyskyttävä väsymys iskee heti, kun jäbät simahtavat sänkyihinsä. Minä varmaan nukahtaisin lattialle tai pöydän ääreen sekunnissa, jos antaisin periksi tuossa vaiheessa.
Mutta sitten, iltaisin klo 21 ja sen jälkeen minä haluaisin vielä hetken aikaa jaksaa olla myös vaimo ja ihana nainen. Se olisi paljon mukavampaa kuin olla mustarinkulasilmäinen zombie, joka jaksaa vaan istua luhistuneena sohvalla. Siitä olennosta on kyllä ihanat naiset kaukana.
]]>

2007-09-29T11:55:00+03:00 2019-10-21T05:59:24+03:00 https://meppis.vuodatus.net/lue/2007/09/syksy meppis https://meppis.vuodatus.net/

Tänään on kaikki muukin ollut täydellisesti mallillaan. Olen tuntenut oloni nuoreksi ja onnelliseksi ja ennen kaikkea tosi rakastetuksi. Tähän on vaikuttanut se, että töissä ihmiset ovat päivitelleet joukolla nuorta ikääni ja halailleet ja onnitelleet minua käytännössä koko päivän. Yksi koulun ysiluokista oli tullut muita aiemmin kouluun ja leiponut kotitalouden luokassa minulle täytekakun ja ommellut käsityön luokassa lahjaksi kaksi tyynyä. Olin siitä todella liikuttunut, varsinkin kun tuo kyseinen luokka oli juuri se, jolle olen ollut kaikkein eniten vihainen ja antanut jälki-istuntoakin kaikista luokista eniten. Muutenkin huomasin, että eniten minua kävivät halailemassa ne oppilaat, jotka yleisesti ottaen olivat niitä kaikkein hankalimpia. Yritin sitä kotipsykologoida niin, että ehkä niillä sitten on kaikkein suurin tarve saada hyväksyntää ja kiinnittyä niihin ihmisiin, jotka edes vähän heistä tykkäävät.
Minua ovat muistaneet käytännössä kaikki muutkin ihmiset, joita ollen laiminlyönyt kaikin mahdollisin tavoin tässä viimeisen vuoden tai parin aikana. Minun ystäviltäni vaaditaan aivan käsittämätöntä kärsivällisyyttä ja kestoa. Minä en nimittäin koskaan soita kenellekään, en saa sovituksi tapaamisia, enkä muista kenenkään merkkipäiviä. Enkä tosiaankaan saa mitään lähetettyä postissa ikinä. Siitä huolimatta minua muisti kokonainen liuta ihmisiä, mikä liikutti minua tosin paljon. Olen tosi kiitollinen ihanista ystävistäni.
Entäs tämä kotiväkeni sitten? Pojat olivat tehneet ihanat kortit päiväkodissa ja herra Y oli ostanut aivan huippulahjat ja herkkuja ja viiniä niin paljon, että kolmenkympin kunniaksi laihtumani kolme kiloa tulevat varmaan tämän viikonlopun aikana takaisin. Herra Y otti jotenkin ihan turhaan paineita lahjarintamalla, koska en ole muistaakseni koskaan valittanut saamistani lahjoista. Paketista paljastui lopulta ihana Kalevala-koru sekä Calvin Klein-rannekello. Viimeksi olen saanut kellon rippilahjaksi iskältä ja tämä kello tuntuu vähintään yhtä tärkeältä.
]]>

2007-09-07T19:35:00+03:00 2019-10-21T05:59:28+03:00 https://meppis.vuodatus.net/lue/2007/09/kolme-ja-nolla meppis https://meppis.vuodatus.net/

Hautajaiset olivat pienet, paikalla olivat vain sisarukseni (joita ei perheen mittakaavalla laskien ole mitenkään vähän), äiti ja isä, täti ja tädin mies sekä kourallinen sukulaisia, jotka olivat minulle täysin tuntemattomia. Mummun arkku oli halvin mahdollinen, mutta näytti jotenkin klassisen kauniilta kappelin valaistuksessa. Suvun ihana taitelijatäti oli lähettänyt paikalle keraamisen enkelin, jonka laitoimme arkun päälle. Siitä se katseli meitä surupukuisia ärsyttävän rauhallisen ja kaikkitietävän näköisenä, mutta kuitenkin tosi kauniina.
Vielä muutamia minuutteja ennen tilaisuuden alkua naureskelimme sisarten kanssa ihan normaaliin tapaan. Minusta tuntui jopa tosi kivalta olla siellä, koska näemme toisiamme niin harvoin ja jälleen näkeminen on aina ihanaa. Mutta heti, kun kanttori päästi ensimmäiset sävelet uruistaan ja näin, miten äidin selkä edessäni alkoi hytkymään nyyhkytyksistä, muistin, että itkujuhlathan nämä olivatkin. Myös nuorin sisareni ja siskontyttöni repesivät itkuun vierelläni.
Minä en oikeastaan itkenyt sitä, että mummu kuoli. Enkä sitäkään, että en omaa tyhmyyttäni koskaan tutustunut paremmin mummuun. Minä itkin ihan omiani.
Ensinnäkin itkin sitä, että äiti suri äitinsä kuolemaa ja väkisinkin mietin itseäni siihen samaan asemaan. Minulla on iso suku, jossa ei minun elämäni aikana juurikaan olla kuoltu, joten tiedän, että tästä se sitten pikkuhiljaa alkaa. Minä itkin ja itkin ja mietin mielessäni, että millähän perusteella niitäkin vuoronumeroja sitten jaetaan, mennäänkö ikäjärjestyksessä vai tehdäänkö poikkeuksia. Minulla pyöri päässä kaksi lausetta lasten virrestä: suojaa äitiä ja isää, heille elinpäivää lisää. Ja sillä itkunsekaisella minuutilla minä ehkä ensimmäistä kertaa tajusin, mitä siinä laulussa tarkoitetaan.
Toiseksi itkin papin sanomisia. Tai ehkä paremminkin taas niitä ajatuksia, jotka niistä lähti. Pappi lohdutti surevia sillä tutulla ajatuksella, että jonkain päivänä me taas kaikki kohtaamme siellä toisella puolella ja kaikki on taas hyvin. Mutta entä jos ei tavatakaan? Entä jos kuoleva yksinkertaisesti lakkaa olemasta ja se vain tiputetaan kylmään ja uskomattoman syvään hautaan hajottajien ruuaksi ja vieläpä niin, että arkku ensin murskataan vainajan päälle haudan pinnan vajoamisen estämiseksi?  Ja jos oma elämä todella loppuu kuolemaan, niin eikö tätä nykyistä pitäisi elää jotenkin ihan eri tavalla? Jotenkin siten, että jokainen päivä olisi kuin lillumistä kuumavesipaljussa; lämmintä, syleilevän rauhallista ja vailla kiirettä ja suorittamista. Tai jos ei nyt aivan noin äärimmäisyyksiin vietynä, mutta kuitenkin niin että vapaa-aikaa pitäisi olla selvästi enemmän.  Ja ehdottomasti enemmän aikaa rakkaimmille ihmisilleen, koska on niin pirun todennäköistä, että tämä on ainut mahdollisuus tuon ajan viettämiseen.
Ja lopuksi itkin vielä sitä, että hautajaisten jälkeen me kaikki sukulaiset halasimme toisemme ja palasimme kukin omille teillemme. Jokainen meni takaisin omaan elämäänsä, aloitti omat rutiininsa ja kaikki palasi ennalleen. Eräs vanha sukulaisnainen tarrasi käteemme ja pyysi meitä palaamaan takaisin sitten, kun aika saattaa hänet viimeiselle matkalle. Ja se tuntui jotenkin kamalan pahalta. Minä en oikein ymmärrä, miten on mahdollista antaa riittävästi siivuja itsestään kaikille niille ihmisille, jotka niitä tarvitsisivat ja vielä pitää riittävästi itsellään tunteakseen olonsa kokonaiseksi.

]]>

2007-09-02T08:48:00+03:00 2019-10-21T05:59:30+03:00 https://meppis.vuodatus.net/lue/2007/09/hautajaiset meppis https://meppis.vuodatus.net/

Penikat olivat tunnilla poikkeuksellisen riehakkaita ja huomasin, että syksyn superpuhti, jonka voimilla tämä työ joka vuosi alkaa, on ruvennut uhkaavasti hiipumaan. Istuin pulpetilla ja annoin mukeloitten olla. Kaivelin kynnen alta edellistunnilla sinne hankkimiani ojan pohjasedimentejä ja mietin, että millä herkkupalalla itseni palkitsisin päivän kauhulounaan (lue: hernekeiton) jälkeen. Siinähän ne sitten mölisivät eivätkä edes huomanneet, että jokin niinkin merkitsemätön pikkuseikka kuin opetus puuttui oppitunnilta. Jossakin vaiheessa eturivin poika kysyi, että itkenkö minä ja ilokseni pystyin antamaan hänelle kieltävän vastauksen. Se tunnetila oli kyllä ihan puhtaasti se v-alkuinen juttu.
Se oli päivän ensimmäinen kokonaan puuttuva raja. Penikat penteleet eivät tajua, että keskusteleva ja rento ilmapiiri muuttuu tietyn pisteen ylittyessä silkaksi kaaokseksi. Samoin he eivät tajua, että hyvä läppä muuttuu tosi huonoksi läpäksi toistettuna 45minuutin ajan. Eivätkä ne myöskään ymmärrä, minkä verran omia henkilökohtaisia asioitaan voi paljastaa ihan mukavalle aikuiselle, joka nyt vaan sattuu samalla olemaan oma luokanvalvoja. Siinä missä tuo raja puuttuu penikoilta, se tuntuu kyllä sitäkin voimakkaampana minun päässä. Sen lähestymisen tietää ja sen ylittyminen purkautuu yleensä ulos raivopäisenä huutona, uhkailuna ja tiuskimisena. Lisäksi minun mielestäni meidän työehtosopimukseen pitäisi lisätä kohta, joka sallii kirosanojen käytön näissä rajatapauksissa.
Toinen raja ei tänään ylittynyt ja täällä vakoilevalle Herra Y:lle todettakoon, ettei koskaan ylitykään. Meillä on töissä mahtava pöytäseurue, jossa kokonaishenkilökunnasta poiketen on varsin tasalukuinen sukupuolijakauma. Se tuo keskusteluihin aina kaksi erilaista näkökulmaa ja varsinkin loppuviikkojen välituntiläppä hiipii usein todella mauttomien kaksimielisyyksien puolelle. Tänään juttelimme alkaneesta BB:stä ja siitä, miten viime vuotisessa versiossa se yksi tyyppi julisti jatkuvasti rakkauttaan kotona odottelevaa kihlattuaan kohtaan -ja kaikissa bileissä pussaili ja himoitsi ihan jotakin muuta tyttöä. Meidän pöydän miesseurue hekotteli tähän ainakin osin tosissaan, että mitäs ihmeellistä tuossa nyt sitten on. Että ihan normaali käytäntö kuulemma. No, joku raja. Ihan turha tulla minulle sitten valittamaan, että oma avioliitto ei tunnu ihanalta, jos ei sen eteen tuota enempää viitsi vaivaa nähdä. Limat pidetään perheen sisällä, kyllä se vaan näin on.
]]>

2007-08-30T19:10:00+03:00 2019-10-21T05:59:33+03:00 https://meppis.vuodatus.net/lue/2007/08/joku-raja meppis https://meppis.vuodatus.net/

Nyt, kun pojat ovat jo isoja pötkylöitä, ajatus uudesta raskaudesta ja vauvasta tuntuu aika ajoin ihmeellisen kiehtovalta ja haluttavalta ajatukselta. Olisi ihana tuoksutella tuhisevaa nyyttiä ja päästä ylipäätään näkemään, millainen uusi ihminen tällä geenisekoituksella olisi vielä mahdollista aikaansaada. Olisi ihana nähdä ensimmäisen elinvuoden huikea kehitys olemattomasta rääpäleestä ihmiseksi ja olisi ihana suoda pojille uusi sisarus, jota molemmat jo nyt osaavat välillä toivoakin. Jotenkin minusta tuntuisi ihan kamalan itsekkäältä teolta päättää olla tekemättä perheeseen lisää lapsia (kun en enää jaksaisi tai että elämä olisi näin niin paljon helpompaa), koska tiedän, miten uskomattoman paras asia maailmassa omat sisaret voivat olla.
Jos homman voisi neitseellisesti lisääntymällä hoitaa, olisinkin jo varmasti pitkällä raskaana. Oma vakiosiittäjäni on kuitenkin pistänyt jarrut toistaiseksi päälle tähän projektiin, joten nyt annan kolme-nollan kuihdutella poloisia munasolujani aivan tyhjiin. Herra Y:n perustelut raskaudettomalle elämälle ovat ihan hyvät ja oma kiireeni johtuu lähinnä siitä, että pelkään vauvankaipuun häviävän elämästäni lopullisesti, jos en tätä mahdollisuutta nyt hyväkseni käytä. Ja sitten katuisin ja kovasti myöhemmin. Ehkä.

]]>

2007-08-27T16:59:00+03:00 2019-10-21T05:59:36+03:00 https://meppis.vuodatus.net/lue/2007/08/lapset meppis https://meppis.vuodatus.net/

Bileissä en epäröi naukkailla tarjolla olevia väkijuomia ja vaikka olen tehnyt itselleni pyhän lupauksen juoda illan aikana myös pelkkää vettä, olen lähes poikkeuksetta pikkuisen liian humalassa, kun ilta lähestyy loppuaan. Iloisen nousun vaiheessa ehdin kuitenkin esitellä kiitettävästi loistavan juhlijan taitojani puhumalla taukoamatta ja kovalla äänellä, tanssimalla kaikkien mahdollisten tarjolla olevien pintojen päällä, organisoimalla yhteisiä seurapelejä koko juhlaväelle ja pitämällä huolen, ettei kukaan lähipiirini ihminen jää siihen epäluuloon, ettei olisi minulle maailman tärkein ihminen. Pidän yleensä koko illan niin tajutonta kälätys-hyppimis-räkätystahtia yllä, että vielä seuraavana aamunakin melkein hengästyttää.
Ja onkon se sitten olevinaan hauskaa? Kyllä vain! Olen ehdottomasti puhjennut juhlijana kukkaan vasta nyt kolme-nollana ja vaikka tiedän, että se voi olla kanssajuhlijoilleni melkolailla rasittavaa katsottavaa, aion ehdottomasti jatkaa tällä linjalla. Seuraavaa bilekutsua odotellaan...
]]>

2007-08-26T13:25:00+03:00 2019-10-21T05:59:39+03:00 https://meppis.vuodatus.net/lue/2007/08/biletys meppis https://meppis.vuodatus.net/

Mutta minulla on kuitenkin sitten aivan mahtava työ ja murrosikäiset ovat ihana ihmisryhmä. He saavat hormonimyllerryksestään ihastuttavia sivuoireita, joista esimerkkeinä lueteltakoon vaikkapa ylidramaattisuus, velttous, kyllästyneisyys ja hurahtaminen kummallisiin tyylisuuntiin. Mutta näistä huolimatta tai ehkä pikemminkin näiden vuoksi heihin on hirveän helppo rakastua. On ihanaa onnistua innostuttamaan velttona spagettinä käytävän reunoja kulkeva lökäpöksy tai saada hiljaisuus aikaan täysillä meluavasa luokassa. On ihana kysellä oppilaiden äärimmäisen mustavalkeita mielipiteitä asiasta jos toisestakin ja tajuta, että kolmenkympin elämänkokemus on tuonut oikeasti elämään myös onnellista helppoutta. On ihana piilottaa nuorelle antamaansa kommenttiin pieni kehu ja nähdä miten se hivelee murkun täysin hukassa olevaa itsetuntoa. On ihana oppia tulkitsemaan murkun käyttämää mystistä, aikuisilta salattua kieltä ja huomata, että kyllä se kuitenkin arvostaa. Ja paljon.

]]>

2007-08-22T17:53:00+03:00 2019-10-21T05:59:41+03:00 https://meppis.vuodatus.net/lue/2007/08/mahtavat-murkut meppis https://meppis.vuodatus.net/

Olen viisivuotisen aviotaipaleen aikana useita kertoja miettinyt sitä, kuuluuko minun tehdä enemmän kotitöitä kuin herra Y:n. En haluaisi uskoa perinteiseen naisten työt-miesten työt juttuun, mutta kun nyt vaan on niin, että minä en osaa tehdä suurinta osaa niistä hommista, mitä herra Y täällä kotona puuhailee. En yksinkertaisesti jaksa kantaa kiviä kiviaitaan enkä osaa rakentaa terassia. Halkojen hakkuun olen päättänyt opetella, mutta autojen huoltoon liittyvät jutut eivät kyllä kertakaikkiaan kiinnosta minua pätkän vertaa. Joten se lienee selvää, että teranssinrakennuspäivinä astianpesukoneen käyttövastuu on minulla.
Mutta entäs ne päivät, kun terassia ei rakenna ja autotkin pysyvät koossa ilman erillisiä huoltotoimenpiteitä? Eikö tällaisina päivinä näitä jokapäivän kotitöitä kuuluisi tehdä aikalailla yhdessä? Niinhän sitä luulisi.
Herra Y ei ole varmaan kertaakaan tässä talossa asuessamme käyttänyt pyykinpesukonetta. Viikkosiivoukseen herra Y on osallistunut kaksi kertaa, joista toinen oli ennen hänen koollekutsumaansa pokeri-iltaa ja toisen kerran jälkeen hän oli vihainen koko loppupäivän (ei toki siivouksen vuoksi, vaan ihan muuten vaan). Jos Herra Y korjaa astiat pois ruokapäydästä, hän laittaa ne kyllä pesukoneeseen, mutta ei melkein koskaan laita apk:ta päälle. Eikä herra Y koskaan tyhjennä/puhdista kattiloita ja paistinpannuja, vaan jättää ne aina hellan päälle.
Herra Y osallistuu mahtavasti lasten hoitoon ja laittaa ruokaa joskus, koska tietää kokkaamisen olevan kaikkein suurin inhokkikotityö, mitä minä tiedän. Viimeisinä kuukausina myös ruuanlaittovastuu on tosin salakavalasti siirtynyt minulle, mikä on ehkä osaltaan kohottanut kotityöketutuksen näihin tämänhetkisiin lukemiin.
Pahimmin tässä mättää se, että olen itse luonteeltani äärimmäisen huolimaton ja sotkuinen. En kykene kotihengetärmäisen helposti loihtimaan ympärilleni siisteyttä ja järjestystä, vaan se vaatii minulta oikeasti työtä ja hermojen kiristymistä. Olen yrittänyt laskeskella päässäni tiskivuorille jopa hintaa. Onko siis niin, että jos mies maksaa asuntolainasta valtaosan, hän tulee samalla ostaneeksi itsensä vapaaksi muutamasta niljakkaasta kotityöstä? Olisi varmaankin kannattanut harkita noita ammatinvalintakysymyksiä vähän tarkemmin.
]]>

2007-08-17T18:46:00+03:00 2019-10-21T05:59:43+03:00 https://meppis.vuodatus.net/lue/2007/08/kotikaaos meppis https://meppis.vuodatus.net/